Lehdistötiedotteet

Tokmanni avaa myymälänsä täysin uudistettuna Kauhavalla – Avajaisissa runsaasti tarjouksia ja tuotelahjoja sisältäviä yllätysämpäreitä

Tokmanni uudistaa useita myymälöitään eri puolilla Suomea myös tänä vuonna. Maaliskuussa uudistunutta Tokmannia juhlistetaan Kauhavalla yhdessä asiakkaiden kanssa. Tarjolla on niin avajaistarjouksia kuin tuotelahjoja sisältäviä yllätysämpäreitäkin.

Tokmanni-halpakauppaketju juhlistaa täysin uudistunutta myymäläänsä Kauhavalla torstaina 20.3. klo 8 alkaen. Avajaisissa on tarjolla sekä runsaasti avajaistarjouksia että maankuuluja, tuotelahjoja sisältäviä Tokmanni-yllätysämpäreitä. Uudistusten myötä Kauhavan Tokmannilla on merkittävästi aiempaa miellyttävämpää tehdä ostoksia.

Tokmanni on nykyaikaistanut myymäläänsä noudattamaan uusinta, helppoa ja nopeaa ostamista korostavaa myymäläkonseptiaan. Asiakasviihtyisyyttä on kohennettu esimerkiksi selkeyttämällä tuotteiden ja tuoteryhmien hyllyjärjestystä ja lisäämällä asiakasopasteita. Samalla myymälän kassa-alue on saanut lisää modernia ilmettä uusilla kassapöydillä ja -porteilla sekä infopisteellä.

Tuotevalikoimiltaan Kauhavan Tokmanni on jo entuudestaan ollut ilahduttavan monipuolinen. Myynnissä on erittäin kattavasti esimerkiksi sisustamiseen, pukeutumiseen, pesu- ja puhdistusaineisiin, kodin kunnostamiseen, eri sesonkeihin sekä kauneuteen, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tuotteita. Myymälässä on myös esimerkiksi Tokmanni-konserniin kuuluvan Click Shoes -kenkäkauppaketjun shop-in-shop-osasto.

Kevään aikana Kauhavan Tokmannin tuotevalikoimiin lisätään esimerkiksi juhlasesonkeihin liittyviä tuotteita. Lisäksi myymälän yhteydessä palveleva puutarhamyymälä tulee saamaan noin 150 neliömetrin edestä lisää aidattua tilaa ja sen myötä lisää pihaan ja puutarhaan liittyvää tuotetarjontaa.

Jatkossa tilava, noin 3 400 neliömetrin kokoinen myymälä yhdessä noin 350 neliömetrin kokoinen puutarhamyymälän kanssa vastaavat huomattavasti aiempaa paremmin sekä asiakkaiden että Tokmannin ja sen työntekijöiden tarpeisiin, Tokmannin myyntijohtaja Maija Heimala kertoo.

– On ilo toivottaa kaikki Kauhavan seudun asiakkaat lämpimästi tervetulleiksi fiksuille ostoksille entistä parempaan, viihtyisämpään ja nykyaikaisempaan Tokmanni-myymäläämme. Päähuomiomme on ollut asiakkaissamme ja asiakaskokemuksen parantamisessa, mutta toki uudistuksemme sujuvoittavat myös myymälähenkilökuntamme työarkea.

Asiakaspalvelusta Kauhavan Tokmannilla huolehtii noin 15 kaupan alan ammattilaista myymäläpäällikkö Leena Herralan johdolla. Myymälä on avoinna arkisin ja lauantaisin klo 8–21 sekä sunnuntaisin klo 10–18. Myös uudistustöiden ajan avoinna olleen myymälän osoite on Kauppatie 86, 62200 Kauhava.

Käteviä palveluita ja fiksuja energiavalintoja

Tokmanni panostaa kattavien ja edullisten tuotevalikoimien ja miellyttävän asiointikokemuksen ohella asiakkaiden arkea helpottaviin palveluihin ja fiksuihin energiavalintoihin.

Kaikissa Tokmanni-myymälöissä voi esimerkiksi tehdä ostoksia Tokmanni Tukku -yritysasiakkaana ja Tokmanni Klubi -kanta-asiakasohjelman jäsenenä, noutaa Tokmannin verkkokaupassa tehtyjä tilauksia sekä nostaa käteistä rahaa kätevästi ostosten maksamisen yhteydessä.

Halpakauppaketju hankkii Tokmanni-myymälöihinsä fossiilivapaata sähköä ja hyödyntää energiapihiä led-teknologiaa valaistuksessa. Jatkossa Kauhavan Tokmanni-myymälässä on myös esimerkiksi kierrätyspiste, jonne asiakkaat voivat palauttaa käytettyjä paristoja sekä rikkoutuneita pienelektroniikkalaitteita, kuten kahvinkeittimiä, parranajokoneita, sähköhammasharjoja ja polttimoita.

Avajaistarjouksia ja tuotelahjoja sisältäviä yllätysämpäreitä

Tokmanni juhlistaa uudistunutta myymäläänsä runsain avajaistarjouksin. Avajaistarjoukset ovat voimassa Kauhavan Tokmannilla torstaista sunnuntaihin 20.–23.3.2025.

Lisäksi Tokmanni jakaa Kauhavalla 500 maankuulua, erilaisia tuotelahjoja sisältävää yllätysämpäriä avajaistorstain 20.3. ensimmäisille asiakkaille. Yllätysämpäreistä kahdesta löytyy lisäksi 50 euron arvoinen lahjakortti Tokmannille.

Myymälän juhlallisuuksissa Kauhavalla torstaiaamuna 20.3. Tokmannia edustaa myymälätyöntekijöiden ohella aluepäällikkö Kirsi Koskela.

Tokmanni-konsernin myymäläverkosto uudistuu monin tavoin

Tokmanni Group Oyj on yksi Pohjoismaiden johtavista halpakauppakonserneista. Yhtiöllä on tällä hetkellä 204 Tokmanni-, 35 Click Shoes– ja kaksi Shoe House -myymälää eri puolilla Suomea. Suomessa Tokmanni-konserni palvelee asiakkaitaan myös Tokmanni– ja Click Shoes -verkkokauppojensa avulla.

Tokmanni-konserni omistaa myös ruotsalaisen Dollarstore-halpakauppaketjun. Dollarstorella on jo 134 Dollarstore-myymälää Ruotsissa ja seitsemän Big Dollar -myymälää Tanskassa.

Tokmanni-konserni on julkaissut avaavansa uusia myymälöitä eri puolilla Suomea, Ruotsia ja Tanskaa myös vuosina 2025–2026. Lisätietoa näistä myymälöistä löytyy konsernin verkkosivuilta.

TOKMANNI

Lisätietoja:

Maija Heimala
myyntijohtaja
Tokmanni

puh. 020 728 6074
maija.heimala(at)tokmanni.fi

Harri Koponen
myymäläverkosto- ja konseptijohtaja
Tokmanni

puh. 020 728 6030
harri.koponen(at)tokmanni.fi

Maarit Mikkonen
sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö
Tokmanni

puh. 040 562 2282
maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi

020 7 -alkuiseen numeroon soittaessa puhelun hinta on operaattorisi liittymäsopimuksen mukainen pvm/mpm (paikallisverkkomaksu tai matkapuhelinmaksu). Ulkomailta soitettu puhelu maksaa normaalin ulkomaanpuhelun hinnan liittymäsopimuksen mukaisesti.

Tokmanni Group Oyj on yksi Pohjoismaiden johtavista halpakauppakonserneista. Yli 6 000 kaupan alan ammattilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman pohjoismaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Yli 370:n Tokmanni-, Dollarstore-, Big Dollar-, Click Shoes- ja Shoe House -myymälänsä sekä verkkokauppojensa ansiosta Tokmanni-konserni on aina lähellä palvelemassa asiakkaitaan. Vuonna 2024 Tokmanni-konsernin liikevaihto oli 1 675 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 100 miljoonaa euroa. Tokmanni Group Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.

Päivitetty viimeksi 18.3.2025