Henkilöstömme ja arvomme

Tokmanni-konsernimme on kasvanut orgaanisesti ja yritysostojen avulla yhdeksi Pohjoismaiden johtavista halpakauppaketjuista. Konsernilla on työntekijöitä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa; se työllistää yli 6 600 henkilöä ja palvelee päivittäin noin 230 000 asiakasta. 

Suurin osa henkilöstöstämme työskentelee myymälöissämme tai logistiikkakeskuksissamme joko vakituisessa tai määräaikaisessa työsuhteessa. Työntekijöistämme noin 400 työskentelee toimistoissa joko Suomessa tai Ruotsissa. Lisäksi toisinaan palkkaamme opiskelijoita harjoittelijoiksi tai tarjoaa toisen asteen opiskelijoille mahdollisuuden lyhyisiin työharjoittelujaksoihin. Kesälomien, sairauspoissaolojen ja sesonkien aikana meillä on kesätyöntekijöiden lisäksi vuokratyöntekijöitä henkilöstöpalveluyritysten kautta. 

Pyrimme rakentavaan, avoimeen ja aktiiviseen vuorovaikutukseen työntekijöidemme kanssa. Vuorovaikutuksen tavoitteena on kehittää konsernin toimintaa ja työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksentekoon työn ja työolojen osalta sekä tarjota motivoivaa työtä. 

Tavoitteenamme on olla kaupan alan paras työpaikka. Uudistumme, kasvamme ja avaamme uusia myymälöitä, jonka myötä voimme tarjota uusille osaajille erilaisiin elämäntilanteisiin sopivia työpaikkoja. Meillä on töissä erilaisilla osaamistaustoilla varustettuja osaajia monipuolisissa tehtävissä. Meillä pääsee roolista riippumatta vaikuttamaan kasvavan yrityksen menestystarinaan!  

Meillä työskenteleminen tarkoittaa

  • yhdessä tekemistä ja onnistumista 
  • hyviä henkilöstöetuja ja palkitsemista 
  • kehittymiseen kannustamista virheitä pelkäämättä 
  • avointa, kannustavaa ja mukavaa työyhteisöä 
  • valmennus- ja koulutusmahdollisuuksia 
  • monipuolisia ja vaihtelevia työtehtäviä 
  • ihmisistä ja ympäristöstä välittämistä 
  • uusia haasteita ja urapolkuja 
  • turvallista työympäristöä.
TOKMANNI-koNSERNI

Arvomme ovat ylpeästi halpa, uskallamme uudistua ja yhdessä

YLPEÄSTI HALPA | Olemme ylpeitä tarjotessamme asiakkaillemme hyvää laatua halvimpaan hintaan. Ostamme vastuullisesti ja tehokkaasti. Välitämme ympäristöstä sekä ihmisistä ja toimimme vastuullisesti kaikessa, mitä teemme. 

USKALLAMME UUDISTUA | Uskallamme uudistua ja erottua muista. Kehitymme ja opimme yhdessä epäonnistumisia pelkäämättä. Tartumme toimeen oma-aloitteisesti ja kannamme vastuun. Asiakkaidemme sekä henkilöstömme tyytyväisyys toimii mittarina onnistumisellemme. 

YHDESSÄ | Meillä hyvä yhteistyö pohjaa keskinäiseen luottamukseen ja kunnioittamiseen. Olemme avoin, luotettava ja rehti kumppani kaikille.

Tutustu tarkemmin

Myymälätyö

Myymälä on täynnä toimintaa oleva työympäristö. Asiakaspalvelun ohella huolehdimme siitä, että asiakkaidemme on helppo aja mukavaa tehdä ostoksia.

Toimistotyö

Toimistoissamme Mäntsälässä ja Kistan kaupunginosassa Tukholmassa työskentelee satoja eri alojen asiantuntijoita. Yhdessä varmistamme henkilökunnallemme parhaat edellytykset palvella asiakkaitamme. 

Logistiikkatyö

Työntekijämme logistiikkakeskuksissamme Suomessa ja Ruotsissa varmistavat, että tavaratoimituksemme myymälöihimme sujuvat nopeasti ja täsmällisesti.

Avoimet työpaikkamme

Uudistumme, kasvamme ja avaamme uusia myymälöitä, jonka myötä voimme tarjota uusille osaajille erilaisiin elämäntilanteisiin sopivia työpaikkoja. Haemme joukkoomme erilaisilla osaamistaustoilla varustettuja hyviä tyyppejä monipuolisiin tehtäviin. Meillä pääsee roolista riippumatta vaikuttamaan kasvavan yrityksen tarinaan. 

Mistä Tokmanni-konserniimme liittyvästä haluaisit meidän kertovan enemmän?

Kerro meille esimerkiksi Tokmannin asiakaspalvelun kautta, kuuntelemme mielellämme!

Päivitetty viimeksi 2.10.2026