
Tokmanni ja Unilever Finland jatkavat perinteikästä yhteistyötään järjestämällä jälleen uuden hyväntekeväisyyskampanjan kotimaisen avustusjärjestö Hurstinapu ry:n arjen tukemiseksi. Hyväntekeväisyyskampanjalla tavoitellaan jo 15:ttä tuotelahjoitusta vähävaraisten tukemiseksi Suomessa.
Tänä vuonna Tokmannin ja Unilever Finlandin pyrkimyksenä on lahjoittaa suomalaiselle avustusjärjestö Hurstinapu ry:lle 50 000 euron arvosta erilaisia arjen välttämättömyyksiä, kuten elintarvikkeita ja hygieniatuotteita.
Lahjoitus määritellään kaikkien Tokmanni-myymälöistä ja -verkkokaupasta 29.9.–2.11.2025 ostettujen Pepsodent-, Rexona-, TRESemmé-, Omo-, Comfort-, Bio Luvil- ja Knorr-tuotteiden myynnin perusteella.
Lahjoitukset tulevat aitoon tarpeeseen
– Tukea Hurstinavulle jo vuodesta 2011 ja yhteensä 820 000 euron arvosta
Tokmanni ja Unilever Finland järjestivät hyväntekeväisyyskampanjan Hurstinapu ry:n tueksi ensimmäisen kerran jo vuonna 2011. Vuosittaisten kampanjoiden myötä osapuolet ovat auttaneet jo vuonna 1960-luvulla toimintansa aloittanutta avustusjärjestöä jakamaan erilaisia arjen välttämättömyystuotteita avuntarvitsijoille jo peräti 820 000 euron arvosta.
Vähävaraisten tukemisen jatkaminen tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa on ensiarvioisen tärkeää, Tokmannilta kerrotaan.
– Jatkuvat pitkät jonot Hurstinapu ry:n avustuspisteellä ja tapahtumissa kertovat osaltaan siitä, että taloudellinen hätä on todellisuutta valitettavan monessa kotitaloudessa myös meillä Suomessa, Tokmannin brändistä vastaava markkinointipäällikkö Niina Karhu kertoo.
– Hurstinapu tarvitsee toimintansa jatkamiseksi konkreettista tukea myös yrityksiltä. Me Tokmannilla olemme yhdessä Unilever Finlandin kanssa erittäin iloisia siitä, että olemme voineet auttaa Hurstin perheen johtamaa avustusjärjestöä erittäin pitkäjänteisesti, jo vuodesta 2011 lähtien. Lahjoitamme elintarvikkeita ja muita arjen välttämättömyyksiä Hurstinapu ry:n kautta apua tarvitseville erittäin mielellämme, hän lisää.
Tutustu hyväntekeväisyyskampanjan tuotteisiin Tokmanni-myymälöissä ja -verkkokaupassa osoitteessa tokmanni.fi/hursti.
Kuvan lisätiedot: * Tokmanni järjestää yhdessä Unilever Finlandin kanssa 29.9.–2.11.2025 kampanjan, jossa kaikista Tokmannilta kampanja-aikana ostetuista Pepsodent-, Rexona-, TRESemmé-, Omo-, Comfort-, Bio Luvil- ja Knorr-tuotteista kerätään lahjoitus avustusjärjestö Hurstinapu ry:lle. Lahjoituksen arvo määritellään kampanjatuotteiden myyntihinnan perusteella. Kampanjan keräystavoite on 50 000 euron arvoinen lahjoitus.
TOKMANNI
Lisätietoja:
Maarit Mikkonen
sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö
puh. 040 562 2282
maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi
Hurstinapu ry on suomalainen avustusjärjestö. Toimintansa 1960-luvulla aloittaneen järjestön perusti sosiaalineuvos Veikko Hursti. Hurstinapu ry toimii jakamalla vaate- ja ruoka-avustuksia ympäri vuoden niitä tarvitseville sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia, joista näkyvimmiksi ovat muodostuneet vähävaraisille ja syrjäytyneille suunnatut perinteiset juhlat, Köyhien Linnanjuhla Hakaniemen torilla itsenäisyyspäivänä ja Joulujuhla Helsingin Messukeskuksessa jouluaattona. Yhdistys toimii yhteistyössä useiden Suomen paikkakuntien ruuanjakeluyhdistysten kanssa.
Unilever on maailman johtavia elintarvikkeiden, kodin ja henkilökohtaisen hygienian tuotteiden toimija, jonka tuotteita myydään yli 190 maassa. Suomessa Unileverillä on myynti- ja markkinointiorganisaatio.
Tokmanni Group Oyj on yksi Pohjoismaiden johtavista halpakauppakonserneista. Yli 6 000 kaupan alan ammattilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman pohjoismaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Yli 380:n Tokmanni-, Dollarstore-, Big Dollar-, Click Shoes- ja Shoe House -myymälänsä sekä verkkokauppojensa ansiosta Tokmanni-konserni on aina lähellä palvelemassa asiakkaitaan. Lisäksi Tokmanni-konsernilla on ollut yksinoikeus myydä SPAR-tuotteita ja hyödyntää SPAR-brändiä Suomessa vuodesta 2025 lähtien. Vuonna 2024 Tokmanni-konsernin liikevaihto oli 1 675 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 100 miljoonaa euroa. Tokmanni Group Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.